Holle 80 vuotta

Holle 80 vuotta

80 vuotta rakkautta, turvaa ja Hollea
Kiitämme luottamuksesta

Olemme ylpeiltä nyt 80-vuotisesta yrityshistoriastamme ja siitä, että Hollesta on kehittynyt luomulastenruuan valmistuksen johtaja. Laatuodotukset eivät ole missään niin korkealla kuin lasten tuotteiden valmistuksessa. Luottamus, jota osoitat meille vanhempana lastenruokaa ostaessasi, on meille erittäin tärkeää ja haluamme vastaanottaa sitä läheisestä suhteestamme biodynaamisen viljelyyn johtuen.

Holle on yksi Euroopan vanhimmista lastenruokia valmistavista yrityksistä. 1933 Albert Diefenbach perusti Holle Nährmittel AG:n jalostuslaitokseksi Arlesheimiin. Näin luotiin perusta luomulastenruuan valmistukselle. Jo silloin antroposofisesti suuntautunut ravinto-oppi ja biodynaaminen laatu olivat yritysfilosofian tärkeimpiä pilareita.

Yli 60 tuotetta täyttävät tänä päivänä viestivät sanomaa ”Rakkautta, turvaa ja Holle”. Jo alusta alkaen panostettn luonnollisuuteen ja jo 80 vuotta sitten luovuttiin täysin ehdottomasti kemiallisista käsittely- ja säilöntäaineista. Kuten aiemminkin Hollen lastenruuan valmistukseen käytetään ainoastaan raaka-aineita biodynaamisesta tai luonnonmukaisesta tuotannosta ja niitä työstetään hellävaraisesti ja kokonaisuudessaan: Perusta Hollen lastenruokien erityiselle laadulle.

Haluamme kiittää sinua luottamuksestasi ja lupaamme tehdä myös tulevaisuudessa kaikkemme sen eteen, että vauvasi voi hyvin.

Ystävällisin terveisin

Yritysjohto
Holle baby food GmbH